Olin parkkipaikalla lumitöissä kaivamassa Volvoa kolmen päivän aikana kerääntyneestä hangesta. Lumikolaa tarvittiin, että pääsinniin lähelle autoa, että yletin harjaamaan lumia auton päältä pois. Siellä täällä, ei puolilla parkkialuetta, oli miehiä samoissa hommissa, useampia. Muutaman kolallisen kuluttua rupesi tienvarresta kuulumaan ensin vähäistä itkun tapaista, sitten voimakkaampaa; nuori tyttö selitti hätääntyneenä puhelimeen, että käynnissä olevan autonsa ovet olivat menneet lukkoon ja avaimet sis virtalukossa, vara-avaimista ei tietoakaan.
Tytön ahdistus voimistui ja sitä myötä myös itku.

Miehet jatkoivat reippaina lumitöitä parkkipaikalla. Minua lähimpänä oleva ihmetteli asiaa minulle ja lähti kulkemaan tytön autoa kohti. Auton viereen päästyään hän KOKEILI AUTON OVEA ja todettuaan sen lukituksi, poistui samaa tietä paikalta.

Tytön itku ja kielenkäyttö puhelimen toisessa päässä olevaa henkilöä (oletettavasti joko välinpitämätön isä, avuton äiti tai urpo poikaystävä) kohtaan muuttui vähemmän ystävälliseksi. Tyttö toisteli moneen kertaan, että hän ei pääse lukittuun autoon sisään ja että auton moottori on käynnissä.

Minä marssin siitä sitten tytön luokse, pyysin häntä rauhoittumaan ja soittamaan Nissanin huoltoon, jonka numeron saa vaikka mistä numeropalvelusta. Tyttö rauhoittui, otti puhelimen uudelleen käteensä ja ryhtyi soittamaan. No, olipas vaikeeta.

Naapurikerrostalon tätiä ilmeisesti otti päähän koko episodi, koska hän asuntonsa parvekkeelta auliisti jakeli neuvojaan; voisiko esim. autoa yrittää sammuttaa tukahduttamalla jalalla pakoputkesta? Ja ystävällisesti hän vielä toivoi, ettei AUTON MOOTTORI VAAN MENISI RIKKI, KUN SE KÄY NIIN PITKÄÄN!!!!

No, kun tulin kaupasta, olivat tyttö ja auto hävinneet.
Mut siis oikeesti.